29.4.2016 Rannikolta kohti sisämaata

Toinen retkipäivä alkoi rennosti ja heräiltiin rauhassa auringon jo noustua. Kahdeksalta juotiin aamukahvit ulkona sepelleppälinnun hyppiessä lähipuun oksilla. Samalla oli mukava hieman muistella eilistä päivää ja poseerata kunnon lintumiestyyliin sormet elisten määrää näyttäen. Ja niitähän tuli niin paljon että jo toisen päivän aamuna näytti laskut menneen sekaisin.

Neljä pinnaa mieheen. Kuva: Ossi Nokelainen

Merellä lensi muutama suula ja kivikkotöyhtökiuru määritettiin kylän raitilta. Lyhyen siirtymän jälkeen oltiinkin jo Tamrissa, paikassa josta pitäisi löytää reissun harvinaisin laji, töyhtöiibis. Joidenkin lähteiden mukaan maailmassa on vain noin 500 luonnonvaraista töyhtöiibistä, eläintarhoissa niitä löytyy lisäksi vielä 1500 yksilöä. Kyseessä on siis maailmanlaajuisesti äärimmäisen uhanalainen laji. Onneksi viime vuosien pesinnät ovat kuitenkin onnistuneet hyvin Marokossa ja lajin kanta on pienessä kasvussa.

Tamrin suiston maisemaa. Kuva: Ossi

Suurin toivein lähdimme järjestelmällisesti etsimään lintuja rannikon kuivilta avoimilta paikoilta. Tiedossa oli että linnut ovat useimmin nähty vasta iltapäivän puolella, mutta koska edellisenä päivänä emme ehtineet tänne saakka, oli etsintä aloitettava aamulla. Ensimmäiset näkymät Tamrin pieneen suistoon toivat useamman retkelle uuden lajin. Rannalla havaittiin muutama ruostesorsa, räyskä ja kalasääski. Parin tunnin ajan haravoimme järjestelmällisesti sopivia alueita Tamrin ympäristössä. Kun sopivat alueet oli katsottu läpi päätimme palata takaisin Tamrin jokisuiston viereen hyvälle näköalapaikalle vain odottelemaan. Kauniissa maisemassa ja upeassa kelissä odottelua piristi vielä mustataskupoikue, joka kerjäsi emoiltaan ruokaa staijipaikkamme alapuolella. Myös jokunen välimerenlokki ja subpersonata -västäräkki havaittiin.

Staijausta Tamrin maisemissa.

Kello oli jo noin yksitoista, kun selasin kaukoputkella kauempana näkyviä avoimempia alueita. Yhtäkkiä vasemmalta näkökenttään lensi kolme tummaa suurehkoa lintua. Töyhtöiibiksiä!! Hetkeä myöhemmin kolme lintua ohitti meidät hienosti lähietäisyydeltä kaljut punaiset päät hehkuen auringossa. Viimeinkin oli iibiksetkin heränneet. Seurasimme kun linnut lensivät rannikon suuntaisesti etelää kohti ja lähdimme ajamaan niiden perässä Agadiria kohti. Kolmea lintua ei enää nähty, mutta vähän matkaa ajettuamme löytyi taivaalta kaartelemasta kaksi yksilöä lisää. Mieli korkealla suuntasimme tien varren ravintolaan kahveille. Olimme hieman hämmentyneitä, kun tarjoilija puhuikin joitain sanoja ja lyhyitä lauseita selvää suomea. Tajusimme olevamme jo Agadirin turistialueella, täältä oli päästävä äkkiä eteenpäin.

Lisää tapitusta Tamrissa. Kuva: Ossi

Aamu-uniset töyhtöiibikset.

Ajo Agadirin keskustan läpi sujui suhteellisen jouhevasti ja löysimme helposti Sous Massan kansallispuistoon heti keskustan eteläpuolelle. Täällä tavoitteena oli nähdä pikkutöyhtötiira, joita oli ilmoitettu muutama yksilö pari päivää takaperin. Tiiroja paikalta löytyikin heti. Suurin osa linnuista oli riuttatiiroja, mutta pian joukosta löytyi myös oranssinokkaisia pikkutöyhtötiiroja.

Kuvassa ainakin 5 lajia tiiroja.

Tiiroja alkoi valua samaan parveen jostain lisää ja tiiroja havaittiin täällä lopulta seitsemän lajia. Loppusummat: pikkutiira 12, hietatiira 10, mustatiira 6, kalatiira 8, lapintiira 2, riuttatiira 85 ja pikkutöyhtötiira 5. Kahlaajista havaittiin mm. tyllejä 50, tundrakurmitsoja 10.  Myös retken ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt punajalkaviklo havaittiin. Vaalea välimerenhaukka teki myös ohilennon.

Sous Massa.

Sous Massassa päästiin kuvailtiin myös Pohjois-Afrikkalaisia mauretanica –alalajin harakoita. Oli hieman yllättävää, kuinka erinäköisiä ne olivat. Koko vaikutti selvästi kotimaista harakkaa pienemmältä. Lisäksi näillä oli kotimaisista harakoista poiketen silmän takana sininen paljas alue. Myös ääni on tutusta harakan äänestä poikkeava, eikä pyrstön pitkissä sulissa ole lainkaan tuttua metallista kiiltoa. Harakka oli kyllä kaunis lintu marokossakin.

Kajaaliharakka

Oli aika jättää rannikko taakse ja lähteä sisämaahan itää kohti. Taroudannt nimisessä kaupungissa tehtiin lyhyt pysähdys ja löydettiin suhteellisen helposti kaupungin muurissa pesiviä pikkukiitäjiä. Taivaalta löytyi myös muuttohaukka ja pari pikkukotkaa. Paikalliset houkuttelivat jäämään aukiolla illalla vietettävälle musiikkifestivaalille, mutta meillä oli ohjelmaa sen verran omasta takaa, ettei festareita edes harkittu. Vaikka paikallinen kaveri tulikin heti tarjoamaan huonetta veljensä omistamasta upeasta hotellista.

Agadirin katuja.

Pikkukiitäjästaijia Taroudanntissa.

Jonkin matkaa Taroudantin jälkeen pysähdyttiin erään hotellin takana etsimässä lintuja kuivan joenuoman eli wadin varresta. Pieni matka käveltiin, kun Pelle yllättäen huusi ”Kehrääjä!”. Komea ruosteniskakehrääjä lensi lähietäisyydeltä ohi ja sai peräänsä pari äkäistä bulbulia. Bulbulien hätistämänä kehrääjä lensi muutamaan otteeseen lyhyen matkan, jolloin ehdin siitä jonkun dokumenttiräpsynkin ottaa. Olipa yllättävää löytää laji keskellä helteistä päivää. Paikalla havaittiin myös pari ruostepyrstöä, minervanpöllö ja reissun ensimmäinen liitohaukka.

Matkalla kohti Oulad Berhil –nimistä kaupunkia tien yli lensi pensaslepinkäinen. Nopeasta pysähdyksestä ja huolimatta lintua ei enää löytynyt, eikä aidattu tihea pensaikko tien varressa mahdollistanut edes kunnon etsintää. Jouduimme jatkamaan matkaa, jotta ehtisimme perille vielä ennen pimeää. Kävimme varaamassa huoneen Riad Hida –nimisestä hotellista ja suuntasimme vielä auringon jo laskiessa Oued Massan yli kilometrin levyiseen ja useita kilometrejä pitkään kuivaan joenuomaan.

Aurinko alkoi jo laskea kaukana häämöttävien Atlasvuorten taakse, kun vielä etsimme oikeita tieuria, jotka veisivät meidät aavikkokehrääjän pesimäalueella. Muutaman pienen harhalenkin jälkeen löysimme kuitenkin perille hiekka-kivikko aavikkoa muistuttavaan joenuomaan, jonka keskelle parkkeeraamme auton. Navakka tuuli häiritsi pahasti kuuntelemista ja hieman epätoivoisina päätimme kuitenkin yrittää vähän kävellä alueella.  Jos kävisi tuuri ja onnistuisimme kuitenkin havaitsemaan maagisen aavikkokehrääjän, vaikka olosuhteet eivät hyvää luvanneet.

Lähdössä aavikkokehrääjää komppaamaan.

Kävelemme pienillä välimatkoilla kuivaa joenuomaa. Ehdimme kävellä ehkä vain muutaman sata metriä kun Ossi huutaa: ”Kehrääjä!”. Aavikkokehrääjä lähti lentoon pienen pensaan takaa Ossin valitsemalta reitiltä ja lensi aivan Ossin ja Pellen edestä. Minä hieman sivummalta en ehtinyt nopeassa tilanteessa ja jo hämärtyneessä illassa lintua havaita. Onneksi Pelle kuitenkin näki paikan, johon kehrääjä laskeutui. Pienen hetken kuluttua kehrääjä lensi uudestaan näin minäkin linnun hienosti kiikarilla. Epäuskoisen onnellisina suuntasimme autolle, jonka luota ei edes kauas keritty. Käsittämättömän huikea loppuhuipennus hienolle lintupäivälle. Päivän päätteeksi käytiin vielä illallisella kylänraitilla ja suunnattiin nukkumaan riikinkukkojen huudellessa hotellin puutarhassa.

Päivän aikana havaittiin yhteensä 93 lajia, joista viisi oli itselle uusia WP-pinnoja. Retken kokonaislajimäärä toisen päivän jälkeen oli 124.