30.4.2016 kohti Atlasvuoria

Eipä tarvinnut kukkoja kiekumaan Oulad Berhilin hotellilla, kun pihapiirin riikinkukot huutelivat meidät hereille. Lämmin aamu alkoi mukavasti heti hotellin puutarhasta löytyneellä eliksellä, iberiankultarinnalla. Paikalla olevan pesivä pari. Myös parvi pikkukiitäjiä lenteli vaaleakiitäjien seurassa hotellin pihapiirin yllä. Maasta löytyi lehtopöllön sulka, mutta itse lintua ei illalla eikä aamulla havaittu. Tästä oli mukava siirtyä kylän läpi vievän tien varteen aamupalalle kyläsirkun säestäessä taustalla.

Totuttuun marokkolaiseen tapaan kahvi oli jälleen erinomaista ja eliksen jälkeen se maistui vielä pikkaisen paremmalta. Kun oltiin ajettu lähtöpaikasta reilu 10 km lähes viivasuoraa tietä, oltiinkin jo atlasvuoriston juurella. Kyltti varoitti mutkista ja niitähän tästä eteenpäin riitti. Tizi'n'Test tien (R203) mutkitellessa hiljalleen ylöspäin maisemat sen kuin komistuivat hetki hetkeltä. Tietä ei ole suotta kehuttu yhdeksi Marokon hienoimmista maisemateistä.

Nousun alkupäässä havaittiin reissun ensimmäiset kalliopyyt ja afrikansinitiaiset, joiden ansiosta päästiin jälleen ruksimaan uusia eliksiä listaan. Jonkin matkan päästä kuultiin myös atlaksenkertun laulua. Lintu oli kuitenkin jyrkässä rinteessä tavoittamattomissa, joten ei voitu lähteä sitä etsimään näkyville. Tämä tavoitelaji piti olla sen verran yleinen, että tulisi vastaan varmasti myöhemminkin, kunhan vain sopivasta paikasta etsii. Muita mukavia lajeja tien varrella olivat mm. useampi arohiirihaukka ja käärmekotka, virtavästäräkki, kalliopääsky, ruostepyrstö, sinirastas ja päivän toinen iberiankultarinta.

Ruostepyrstö. Kuva: Ossi

Koiras virtavästäräkki.

Kalliopääskyt hakivat pesämateriaalia pienen puron varresta.

Arohiirihaukka. 

Hieman ennen Asnin kylää alkoi viimein näkyä oikeita vuoristolajeja. Noin 120 yksilön parvi alppinaakkoja kisaili jyrkkien rinteiden välissä. "Asni 9" kilometritolpan kohdalla oli tunnettu atlaskerttupaikka. Lähdimme etsimään lintua, jotta saisimme myös näköhavainnon aiemman äänihavainnon lisäksi. Pienen etsinnän jälkeen löytyikin kaksi laulavaa lintua. Lähempänä laulava lintu oli hankala kuvattava kähmyillessään havupuiden sisässä, mutta antoi kuitenkin ihastella itseään jonkun tovin. Kauempana laulavan perään emme viitsineet lähteä. Lisäksi paikalla havaittiin pari mehiläissyöjää ja kangaskiuru.

Atlaskerttua etsimään. Kuva: Ossi

Atlaskerttu on hieno lintu.

Asnin lähellä pysähdyttiin syömään lounasta tien varren pieneen ravintolaan, joka tarjosi Taginea. Hyvä kun ehti autosta ulos, kun oli ensimmäiset kauppiaat myymässä kristalleja sekä fossiileja. Kauppiaista pääsi kätevästi eroon, kun kieltäytyi noin kymmenen kertaa. Maukkaan ruoan päälle kun joi vielä minttuteet oli mukava jatkaa matkaa.

Pian asnin jälkeen langalla päivysti kaksi sininärheä. Viimeinkin, laji joka on onnistunut kiertämään minua vuosia. Ja on se vaan upea lintu! Paikalla havaittiin myös samoilla langoilla kolme käkeä ja myös ensimmäiset atlaksenvihertikat. Huutelevia lintuja kuultiin vielä lisäksi muutamia matkalla kohti Oukaimedenin hiihtokeskusta. Atlaksenvihertikka sai samalla kunnian olla minulle 500. WP:n alueella havaittu laji!

Sininärhi.

Atlaksenvihertikka. 500. WP-laji!

Matkalla kohti määränpäätä pysähdyttiin eräässä mäntymetsässä ja havaittiin mm. tulipäähippiäisiä, kulorastaita, kuusitiaisia ja pikkukäpylintu. Samalla atlasvuoriston korkeimpien huippujen lähestyessä alkoi keli pikkuhiljaa pilvistyä. Huiput peittyivät täysin pilvien taakse ja hieman huolestuneina seurasimme kun tie nousi yhä ylemmäs kohti pilviä. Lopulta saapuessamme Oukaimedenille oli näkyvyyttä enää noin 100 metriä. Kylällä pyöri parvi kalliovarpusia ja muutama mustaleppälintu.

Ensimmäiset tunnelmat Oukaimedenin maisemissa.

Valoisaa oli vielä jäljellä muutaman tunnin verran, joten päätimme varata majoituksen ja suunnata vielä lintuja etsimään. Ainoa auki oleva hotelli ei ollut kovin houkutteleva, koska hintaa majoituksella oli mielestämme aivan liikaa. Paikalliset huomasivat empimisemme ja pian löytyikin huomattavasti edullisempi tarjous. Lopulta löysimme itsemme majoittumasta paikallisten asunnossa, jonka saimme hyvin edullisesti aamupala mukaan luettuna. Samalla sai hieman taloudellisesti tuettua köyhiä paikallisia. Pilvet liikkuivat isoina lauttoina paljastaen välillä sinistä taivasta ja jylhien vuorten hallitsemaa maisemaa. Hieman parantuvassa kelissä ajoimme pientä tietä hiihtokeskukselta eteenpäin katseet tiukasti tienpenkoilla lintuja etsien.

Atlaksenkivitaskuja löytyi heti hiihtokeskuksen hissien ala-asemilta. Pienen matkaa eteenpäin ajettuamme tien varresta löytyi myös ruususiipitulkkuja. Pohjois-Afrikkalainen ruususiipitulkun alalaji alienus on ehkä tulevaisuudessa oma lajinsa. Israelissa nähtiin pari vuotta aiemmin se toinen alalaji. Myös atlaksenkivitasku on todennäköisesti lähitulevaisuudessa oma lajinsa, joten nyt voi vain odotella lajien splittausta ja tulevia nojatuolipinnoja. Tällä kertaa tulkkuja päästiin myös ihailemaan kunnolla, kun ne ruokailivat kaikessa rauhassa alle 10 metrin etäisyydellä.

Atlaksenkivitasku.

Ruususiipitulkku. Kuva: Ossi

Tulkkujen ja taskujen lisäksi hiihtokeskuksen ympäristössä havaittiin myös tunturikiurun ruskeaniskaisia atlas- alalajin edustajia. Vuorten välisiltä niityiltä yritettiin löytää myös kirvisiä, joita ei koko retken aikana oltu juurikaan havaittu. Niitä ei kuitenkaan löytynyt. Kivikosta lähti lentoon vain minervanpöllö. Yksinään hitaasti mutta määrätietoisesti vuorelta alas nilkuttava aasi säälitti. Marokossa, kuten monessa muussakin maassa, on tapana sitoa aasien etujalat lyhyellä köydenpätkällä yhteen, jotteivät eläimet pääse vaelatamaan liian kauas. Olisi ehkä pitänyt käydä katkaisemassa köysi niin olisi ainakin aasi saanut hyvän mielen. Omistajan mielipide olisi varmaan ollut toinen.

Kylään palattuamme juotiin vielä makeat iltaminttuteet. Aasikin oli päässyt kotipihaansa asti ja myös ilmaisi sen varsin kovaan ääneen huutaen. Suihkussa käynti kävi mielessä, mutta suihkutila näytti sen verran likaiselta, että olo oli varmasti puhtaampi ilman suihkua kuin mitä se suihkun jälkeen olisi ollut. Päivän aikana minulle tuli 7 uutta WP-pinnaa. Retkelle uusia lajeja havaittiin 29, joiden ansiosta retken kokonaislajimäärä nousi 153:een.